Millennium Sari Koivukangas, professori, filosofian maisteri ja englannin kielen konfliktinhallinnan jatkokurssin koordinaattori, Suomi
Millenniumissa käytettävän terapeuttisen menetelmän kehittäjän, tohtori Norberto Keppen mukaan omatunto on tunteen ja järjen välissä oleva ilmiö, joka on riippuvainen kummastakin, jotta se voi vakiinnuttaa asemansa – ensimmäisestä (tunteesta) sen perustana ja toisesta (älystä) sen ilmenemismuotona. Yhdessä ne muodostavat kolmannen osatekijän, joka on toiminta (oivaltaminen). Myös omatunto on dialektinen: oivaltamalla omat virheensä yksilö oivaltaa myös Jumalan suuruuden ja hyvyyden, totuuden ja kauneuden valtavan maailmankaikkeuden.
Keppelle tietoisuus virheestä on suurin skalaarienergian, elämän, lähde. Aina kun oppilas hyväksyy tietoisuuden, hänen psykofyysisessä rakenteessaan tapahtuu syvällisiä muutoksia. Tämä johtuu siitä, että tiedostamattomuus luo oppilaaseen tukoksen, joka estää skalaarienergian pääsyn sisään ja tiedostaminen poistaa syyt, jotka estävät energioita toimimasta oikein. Yleisiä esimerkkejä tukkeutumisen purkamisesta luokassa ovat oppilaat, jotka oivaltavat narsisminsa asteen; kun on kyse itsensä ilmaisemisesta, he ovat enemmän huolissaan omasta imagostaan kuin viestistä toiselle tai hänen kiinnostuksestaan. Toiset taas tajuavat, kuinka ylimielisiä he ovat, kun he eivät halua kuunnella ketään tai luulevat jo tietävänsä kaiken. Jotkut ovat jopa oivaltaneet yleisen kateutensa kaikkea hyvää kohtaan elämässä, mikä saa heidät suhtautumaan maailmaan ja opintoihinsa hyvin kielteisesti. Kaikki ovat muuttaneet elämäänsä oivaltamalla tukkeutumisensa, sillä käytännössä tietoisuus määrittää ihmisen olemassaolon ja tämä on tie ihmiskunnan vapautumiseen.
Keppen metodissa on pohjimmiltaan kyse tekemiemme virheiden oivaltamisesta, mikä kulkee käsi kädessä kaiken sen hyvän näkemisen kanssa, jota emme ole luoneet. Virhe tai patologia on siis vääristelyä, muuttamissta tai laiminlyöntiä suhteessa siihen, mikä on oikein – käsite, joka perustuu metafysiikkaan: ”Paha on hyvän puutetta”, jolloin kaikki luotu on itsessään hyvää. Keppe kirjoittaa kirjassaan Metafysiikka I – Olemisen vapautuminen:
Vuodesta 1977 lähtien olen työskennellyt niin sanotun virhetietoisuuden parissa ja osoittanut, että ihmisen on tiedettävä, mitä hän tekee väärin, jotta hän voi ymmärtää, mikä on oikein. Vuodesta 1992 lähtien olen täydentänyt tätä suuntausta ja alkanut selventää, että ihminen vastustaa hyvää, kaunista ja todellista ja jopa kieltää ominaisuutensa ja lahjansa – samalla kun hän pilaa itseään. Ja tietysti hän jatkaa virheidensä näkemistä, mutta olemisen täydellisessä ulottuvuudessa – mikä antaa hänelle mahdollisuuden verrata väärää oikeaan, ainoana mahdollisuutena kokea todellisuus.
Kaikissa oppimisprosesseissa on tärkeää lisätä tietoisuutta patologiasta, jotta ihminen voi palata alkuperäiseen hyvään, kauniiseen ja todelliseen luontoonsa ja antaa tiedon kummuta sisältä. Kyse ei ole niinkään siitä, että oppilas saataisiin tietoiseksi virheestä, että hän puhuisi jatkuvasti virheistään, vaan ennen kaikkea siitä, että häntä autetaan pääsemään irti sensuuristaan. Esimerkiksi oppilas, joka on jättänyt väliin liian monta oppituntia ja lupaa opettajalle matkalla rannalle parantaa ja opiskella ahkerasti ensi viikonloppuna, ei tee mitään muuta kuin sensuroi käsitystään siitä, kuinka laiska hän on ja kuinka epätäydellisiä hänen sitoumuksensa ovat. Tietämätön opettaja, joka ei itse käsittele näitä näkökohtia, vahvistaa oppilaan naamioitumista ja tekopyhyyttä uskomalla hänen harhaisiin ajatuksiinsa. Toisaalta suvaitsevaisempi opettaja, joka on sisäisesti sitoutunut totuuteen, auttaa oppilasta tiedostamaan tämän tilanteen.
